sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Ihanaa postia!

Posti toi tullessaan ihania syntymäpäivälahjoja synttäririnkiläisiltä :) Kiitokset rakkaat Tilda-ystäväni suloisista lahjoista! Osa lahjoista on vielä matkalla, joten odotettavaa riittää vielä ensi viikollekin.























Kevät on ollut todella kiireistä aikaa ja blogiin kirjoittelu on jäänyt vähiin. Yritän hieman parantaa tapojani ja laittaa kuvia ainakin puutarhan pienistä ihmeistä pitkin kevättä ja kesää. Eilen aloimme tekemään pihallemme uutta katettua terassin laajennusta ja kesäkeittiötä. Tässä kuva suunnitelmasta.























Avoterassi on siis jo olemassa, mutta aumakattoinen osa on suunnitelma uudesta. Sinne muurataan takka sekä paikat kaasugrillille, muurinpohjapannulle ja pieni pesuallas. Katokseen haluan myös ehdottomasti kunnon riippumaton, jossa voi sulatella grilliruokia ;) Tällä hetkellä tavoitteena olisi saada katos valmiiksi ennen juhannusta, mutta aikataulu saattaa vielä venyä...

2 kommenttia:

vattumato kirjoitti...

HuRRRRRRRRRRjan suuret synttärionnittelut!!!! Pahoittelen, että olen myöhässä paketin lähettämisen kanssa. Omassa elossa on ollut vähän hässäkkää ja muistin päivämäärän väärin. Laitan sulle kuitenkin huomenna postia tulemaan=o)

Punaposki kirjoitti...

Vattumato: Ei haittaa mitään. Mukava vaan edelleen odotella postia.