keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Toukokuun terveisiä



Kokonainen viikko on vierähtänyt sairastellessa sitä sun tätä. Työjutut on auttamattomasti aikataulusta jäljessä, mutta minkäs teet. Ulkona ripsii ensi pisaroita tälle päivälle luvatusta sateesta. Sade on kyllä oikein tervetullut kukkien kastelija, mutta hieman käy sääliksi omenankukkia. Onkohan niistä enää huomenna mitään jäljellä...

Huomenna aikaisin aamulla nousemme miehen kanssa lentokoneeseen ja suuntaamme Roomaan. Voi että olenkin odottanut lomaa. Koko kevät on ollut varmaankin elämäni kiireisin. Kotona on ihan kamala sotku joka paikassa. Ikkunat on tietysti pesemättä ja tällainen epäsiisteys ahdistaa. Nyt ei vain ole ollut aikaa siivota. Pakko keskittyä tärkeämpiin asioihin ja odottaa, että kesäkuussa olisi ehkä hieman enemmän aikaa.

Tällä kertaa tämä sama kirjoitus löytyy myös RitaRillan blogista. Ajansäästöä sekin, kun en kirjoita kahta juttua erikseen.





Aurinkoista ja kesäistä viikonloppua kaikille!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Kohta kukkii


Terassikesä on koittanut. Viikonloppuna pääsimme ensimmäisen kerran paistamaan kesäkeittiössä muurinpohjalettuja ja kyllä oli hyvää :)

Koko puutarha on täynnä odotusta. Joka paikka on täynnä pulleita nuppuja: omenapuut, pihasyreenit, tulppaanit, norjanangervot...






Rusokirsikka kukkii jo ihanasti.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kevään tulokkaita


Riippumatto on jo paikoillaan. Nyt on vielä sen verran viileää, että torkkupeitto on tarpeen. Vapun aikaan saimme käsiteltyä koko terassin lattian ruskeaksi. Nyt vanha osa terassia sulautuu paremmin uuteen katettuun osaan. Myös tulipesä on muurattu valmiiksi ja nyt vain odotellaan, että peltimies käy viimeistelemässä savupiipun ja muut peltityöt.

Tässä pieniä kevään merkkejä pihalta. Palloesikot ovat taas kukassa.

Akileija on myös lähtenyt hyvin kasvuun. Kesä näyttää millaiset kukat siihen tulee.